NÄLÄNHÄTÄ LÄNSIMAISSA - MAHDOLLINEN VAI TODENNÄKÖINEN TAPAHTUMA?

Tällä hetkellä harva kykenee ajattelemaan Euroopassa nälänhädän mahdollisuutta, sellaisen edellytyksiä ja seurauksia.

Ugo Bardi TheOilDrum'in sivuilla kuitenkin kirjoitti itseni pysäyttävän artikkelin Irlannin perunakadon vaikutuksista 1800-luvun puolivälissä Irlannissa. Seuraavassa tiivistän artikkelin lyhyemmäksi yhteenvedoksi, alkuperäinen teksti on täällä.

IrlantiPopulaatio

 

Irlannissa väestö "humpsahti" yli 8 miljoonasta alle 6 miljoonaan 1845-70 välillä. Tämä tapahtui vaikka ihmisten ulottuvilla olivat höyrylaivat, junat, sanomalehdet ja lennätin. Kaikkinensa siis keskiverto länsimainen valtio vaikkakin UKn saappaan alla. Kalifornian kultaryntäys ja ekonominen kehitys pitivät yllä optimismia - ja kuitenkin muutamassa vuodessa kuoli miljoona ihmistä yksinkertaisesti ruoan puutteeseen. Miksi näin?

Yksinkertaisena syynä olisi perunarutto, joka ryöstäytyi vallattomaksi 1845 alkaen ja aiheutti perunakadon useana peräkkäisenä vuonna. Mutta se on vähän liian yksinkertainen syy, vuosien saatossa on ilmestynyt tutkielmia miten Irlannin olisi pitänyt pystyä ruokkimaan väestönsä varsin vaivattomasti. Tilanteen kehittyminen traagisiin muutamiin vuosiin on mitä ilmeisemmin ollut seurausta useista tekijöistä.

 

Irlantilainen yhteiskunta oli kehittymässä vahvasti toisistaan riippuvaisten osien monimutkaiseksi verkoksi. Poliittisen elämän ja yhteisön riippuvuussuhteet, talous- ja ekosysteemi kasvoivat kuten oli puhetta aikaisemmassakin artikkelissa.

Tällaisen systeemin tunnuksena on erilaisten feedback-systeemien olemassaolo, jotka sopivan pisteen jälkeen vahvistavat -ja lähestulkoon pakottavat- systeemiä kulkemaan tiettyyn suuntaan.

 

Yksi tekijä on hyvin tavanomainen eli resurssien ylikäyttö ts. resurssien palautumiskyky on rajallinen - varsinkin kun kulutuspaine (=väestö) kasvaa koko ajan. Resurssien ylikäyttö johtaa väistämättä tasapainon hakemiseen - ja se paluu valitettavan usein on -lyhyesti sanoen- romahdus.

Yksi tapahtuma 1700-luvulla kuitenkin työnsi yhteiskuntaa rajusti riippuvaiseksi maanviljelystä - ja se oli tuttu metsien häviäminen. Oheisessa kuvassa näkyy miten myytävä metsäala Irlannissa romahti lähestyttäessä 1800-lukua. Näyttääkö yhtään tutulta käppyrältä?

 

Irlanti oli jäänyt Englannin kruunun alle 1653 ja maasta tuli Englannin imperiumin ensimmäinen siirtokunta. Paikallisilla ei ollut oikeuksia juuri nimeksikään ja työmahdollisuudetkin olivat työläinen tai maanviljelijä.

Kun Englanti lähti kisaamaan Espanjan ja Ranskan kanssa maailman hallinnasta, niin Englanti tarvitsi ruokaa armeijoilleen ja puuta laivoihinsa. Seurauksena oli tietenkin lähellä olevan Irlannin tehokäyttäminen raaka-ainelaitoksena (hei-hei metsät). Ensin metsät menivät puuna Englantiin ja jäljellä oleva tavara käytettiin hiileksi ja edelleen raudan tuotantoon, taas Englantiin.

Kun metsät oli kaadettu/poltettu, jäljellä oli ravinnerikas maa joka antoi hyvää satoa - tiettyyn pisteeseen asti. Puun/hiilen/raudan/viljan ja perunan tuotanto koko ajan ruokki seuraavaa vaihetta ja kasvu oli erinomaista - jälleen tiettyyn pisteeseen asti.

 

Huomattavia päiväyksiä em. mainitun kehityksen kulussa oli, että Irlannin puun myynti ulos laski 1800-lukua lähestyttäessä ja puun tuonti kasvoi samaan aikaan. Puu taisi suorastaan loppua - samoin kävi Irlannin raudan tuotannolle 1800-luvun alkuun mennessä.

Yhden arvion mukaan 1700-luvulla Irlannin maapinta-alasta 12% oli metsän peitossa, mutta 1800-luvun alussa enää 1%. Kehityksen kylkiäisenä metsistä hävisi myös moni laji mm. oravat, kauriit ja sudet täysin. Metsiä ei myöskään suojeltu mitenkään.

 

1800-luvulla Irlanti tuotti Englannin ruoasta yli 10% mm. lihaa ja voita. Irlantilaisia tämä ei kuitenkaan paljon hymyilyttänyt, he kun saivat tyytyä perunaan. Valitettavasti yhden ruokakasvin riippuvuus on myös altis huonoille sadoille. Seurauksena olivatkin ajoittaiset katovuodet, jotka kulminoituivat tietenkin perunaruton puhkeamiseen 1845.

Tilannetta ei auttanut väestön nopea kasvu koko 1800-luvun alun aikana. Samoin maanviljely oli pitkälti samaan kuin Suomessakin eli kaskeamista, mutta väestömäärä varmisti sen että metsät eivät ehtineet kasvaa ja maa alkoi köyhtyä yhä nopeammin eroosion vaikutuksesta.

Ilman perunaruttoa mitä luultavammin olisi tullut joku toinen käynnistysefekti, joka olisi johtanut samantapaisiin seurauksiin eli väestön romahdukseen.

 

Eri arvioissa Irlannissa kuoli miljoona nälkään ja puoli miljoonaa tauteihin (mitenkä nuo sitten erottaa toisistaan on minulle ainakin vähän vaikea arvata).

Kaiketi toinen puoli miljoonaa yritti paeta nykyiseen USAan ns. arkkulaivoilla, joiden tuntomerkkeinä oli surkeat hygieeniset olot sekä vajaat ruoka- ja vesivarastot. Monelle laivamatka oli viimeinen. Englanti nautti Irlannin tuotteista pahimpinakin katovuosina ja eri yhteyksissä mainitaankin Irlannin holokausti tätä ajanjaksoa kuvaamassa.

 

Englantilainen kirjallisuus tuolta ajalta kuvaa irlantilaiset epämääräisinä sivistymättöminä moukkina. Ei kai siis ole ihme, että väestön romahdus ei kauheasti herrakansaa liikuttanut, joskin hallitus yritti jonkun verran auttaa tilannetta.

Ilmeisesti enemmän huolissaan tuotannon ylläpidosta kuin inhimillisistä syistä, mutta joka tapauksessa ruoka-apu ja muut toimet olivat aina liian pieniä ja liian myöhään. Ei siis ihme, että irlantilaiset suhtautuvat englantilaisiin varsin karsaasti vieläkin.

 

MITEN TÄMÄ TARINA LIITTYY NYKYMAAILMAAN?

Soh, globalisaatio on ratsastanut ja ratsastaa vieläkin pitkälti metsän hakkuiden harteilla. Se, että Euroopassa metsiä vielä on varsin kivasti, on suoraa seurausta fossiilisten polttoaineiden ylenpalttisesta käytöstä vimosten 200v aikana. Mitä sitten kun fossiilisten käyttö vaikeutuu tavaran loppuessa?

Metsien hakkuut maailmalla tuntuvat olevan monille tarpeellisia osoittaaksena ihmisen ylivoimasta ja hallinnasta muuta luomakuntaa kohtaan. Tuomme sivistyksen ja järjestyksen viidakkoon - poistamalla viidakon.

Ongelma on tietenkin siinä, että ihminen ei tunnu osaavan lopettaa hakkuitaan - ja seurauksena voi sanoa olevan maaperän raiskaus viimeisen päälle tehokkaasti. Tämä tietenkin on seurausta vallitsevasta lyhyen tähtäimen suunnittelusta - harvemmin voi puhua nälkäiselle miten metsiä pitäisi säästää tulevaisuutta varten.

 

Palataksemme perunan romahdukseen Irlannissa, niin nykyinen maanviljely on kovin, kovin riippuvainen lannoitteista, koneista, erikoislajikkeista jne. Vihreä vallankumous ratsastaa 100%sesti fossiilisilla polttoaineilla.

Irlannin perunakato näin kauempaa katsottuna olisi pitänyt olla aikalaisilleen täysin itsestään selviö tapahtuma -pienempiä katovuosia oli tasaisesti- mutta kuitenkaan yhteiskunta ei valmistautunut ongelmiin etukäteen. Seuraava kysymys on polttava tänä päivänä - pystymmekö me ennakoimaan tulevaa yhtään paremmin kuin tuon ajan ihmiset?


Ylläpitäjän lisäys: Pahaa pelkään, varsinkin kaikki tänä päivänä lasketaan kapitalismin mukaan neljännesvuosituloksissa ja siten kovin, kovin lyhyen tähtäimen ajatuksella. Olemmeko Suomessa valmiit metsien hakkaamiseen EUn käskyllä, jos/kun se päivä koittaa?

 

Kommentoi 

 


30.12.2008 00:49 |