MITÄ APUPAKETIT TARKOITTAVAT?

Japani julkisti juuri 275 Mrd US$ talouden pönkittämispaketin. Se on yli 2000 US$ per kansalainen, niin pieni kuin isokin. Suomi on luvannut 50 Mrd €'n takuupaketin omille pankeille. Se on 10'000 €'n tai 12'000 US$ per kansalainen. Puheet ovat kovasti vielä, ettei sellaiseen tarvitsisi mennä - ja vain "terveet" pankit pääsevät tuohon tukeen käsiksi JOS tilanne sitä vaatii. Anteeksi vain, mutta miksi terveiden pankkien tarvitsisi hakea tukea? Unkari puolestaan joutui ottamaan 25 Mrd US$'n lainan - ja se tekee 10 milj. kansalla 2500 US$ laskun per kärsä. Islanti on tietenkin tämän hetken ääritapaus ja siellä valtionvelkaa lasketaan sadoissa tuhansissa US$'eissa per pää. Vaan noinkohan se jää "parhaaksi" saavutukseksi.

 

Epätoivon lisääntymisestä monissa, monissa valtioissa kertoo korkojen nopeat liikkeet (vimosen kuukauden uutiset). Käytännössä näyttäisi siltä, että niin kauan kun valtio/liitto/vastaava kykenee pitämään illuusiota kelvollisuudestaan pystyssä jotenkuten, niin korkoja lasketaan. Sitten kun illuusio haihtuu, niin ko. instanssi joutuu nopeassa tahdissa nostamaan korkojaan, joka tappaa lähes kaiken taloudellisen toiminnan alueen sisällä. Vai mitä olette mieltä Islannin 18% korkopiikistä? Unkarissa sama jo tapahtui - pian Ukrainassa, Turkissa, Balttian maissa jne. odotan nopeita nostoja samoin.

Etelä-Euroopan maat Portugal, Espanja, Kreikka ja pian kai Italiakin joutuvat yhä kovempaan ääneen taloustuskaansa huutamaan. Se kun nousee huippuunsa (tai, no - jo paljon aikaisemminkin), niin voimme "ihailla" miten €uro ottaa kuonoonsa US$'in verrattuna. Oma epäilyni on, että "pian" 1US$ = 2€. Kuulostaa hullulta, mutta nuo uutiset tulevat pistämään koko EUn ja €uron uskottavuuden vaakalaudalle. Paniikkireaktiot tulevat olemaan uskomattomia ja seuraukset ovat sen mukaisia. Niin, ja silloin tuo "mahdollinen" Suomen pankkipaketti olisikin jo 20'000 US$ per suomikärsä.

Näitä tietoja vastaan on mielenkiintoista seurata Suomessakin keskustelua tuloverojen laskusta. Kuulostaa hyvältä äkkinäiselle, mutta kun kuntien ja valtion tulot laskevat väistämättä, niin käyttövarojen supistuminen voi olla paikoin todella nopeaa. Vaan ratkaisut ovat helppo nähdä - ulkoistetaan sitä, tätä ja tuota - sekä otetaan velkaa. Vimosin tietysti sillä edellytyksellä, että joku myöntää lainaa...

Kaiken kaikkiaan vyön kiristys on jokaisella yhteiskunnan tasolla edessä - ainakin jos haluaa katsoa vähän kauemmaksi kuin viikon päähän. Edelleen - jos olet laskenut eläkkeen riittävän niin ja niin hyvin, niin nyt on paras herätä miettimään asiaa uudestaan. Varminta tulevaisuuden kannalta on kun ei laske eläkkeelle mitään arvoa ja aloittaa nyt tehosäästämisen ja investointien järkevän suuntaamisen. Jos eläkkeistä jotain tulee, niin ajattele niitä positiivisina yllätyksinä.

Useat sijoittajat myyvät US$'eissa arvotettuja kohteita ja sekin nostaa osaltaa US$'n kurssia. Samoin eri rahastojen on ollut pakko purkaa "vivutettuja" sijoituksiaan eli myydä sijoituskohteitaan mihin hintaan tahansa. Vivun (engl. leverage) käytöstä olen selittänyt aikaisemminkin, mutta lyhyesti yhden yksikön hinnalla olet ottanut esim. 100 kertaisen määrän tavaraa vastuullesi. Ylös mentäessä mieli on hyvä, mutta alas tullessa 10% lasku tekee tappiota 100'n vipukohteessa 1000%. Siinä hymy äkkiä hyytyy kovanahkaisimmaltakin sijoittajalta.

USA on "mielenkiintoinen" illuusio. Maasta voisi sanoa, että se vararikossa ja liikkuu hienovaraisesti kuin haavoitettu härkä posliinikaupassa. Huvittavinta tilanteessa tietysti on US$'n vahvistuminen muihin valuuttoihin nähden. Vähän kun asioita tutkiin, niin voisi sanoa, että muut valuutat vajoavat nopeammin ja siksi US$ näyttää hyvältä. Tilannetta tukee ihmisen perusmentaliteetti - mikä on joskus ollut turvallinen, niin sen luokse palataan. Siitä huolimatta, että USAn ulkomaan velka on jo pitkälle yli 10 bilj. US$ eli reilu 30'000 US$ per sierainpari. Siihen kun lisätään sikäläinen sairausvakuutus- ja eläkejärjestelmän velvoitteet niin puhutaan jo 50-100 bilj. kokonaissummasta - siis 150-300'000 US$ per kaksijalkainen. Siten olen valmis lyömään vetoa, että USA tekee Venäjät/Argentiinat/banaanitasavallat muutaman vuoden sisällä ja jättää maksunsa maksamatta. Seuraukset tulevat olemaan nykyiselle finanssijärjestelmälle vähintäänkin järkyttävät.

 

laihat_ajat

 

DISCLAIMER: Sijoitan hopeaan.

Väittäisin, että monessa paikassa on alettu epäilemään nykyisten paperirahojen luotettavuutta. Seurauksena on wanhoihin vaihtovälineisiin palaaminen eli kullan ja hopean yksityisomistukseen tähtäävä kysyntä on räjähtänyt viime aikoina. Monin paikoin kaupat on tyhjennetty molemmista rohmuamisen takia, USAssa tilanne on monien mielestä hälyttävä. Vähän väliä US mint eli sikäläinen valtion rahapaja ilmoittaa kulta/hopeakolikoiden myynnin säännöstelystä ja rajoituksista. Myös perinteisissä kultaan sijoittavissa maissa (Dubai) tavaran saanti on vaikeutunut vuoden takaisesta huomattavasti - ja jos jostain löytyy, niin niiden hintaan lisätään extraa kattamaan myyjän kuluja. Tämä kaikki siitä huolimatta, että kulta on paikallisissa valuutoissa kalleinta nykyhistoriassa.

Kuten eilen taisin mainita, niin virallisten valuuttojen rinnalle on tulossa kansainvälisten pankkien kannalta varjotalous. Tavarat vaihtuvat toisikseen (öljy riisiin jne.) ja finanssimaailma kuristuu sitäkin kautta. Siinä myös fyysinen kulta ja hopea tulevat olemaan osatekijöinä. Ja kuka niihin on sijoittamassa, voi miettiä sitä, että hopeaa on maankuoressa arviolta 10-20 kertainen määrä kultaan nähden (USGS). Sitten kun miettii, että kullan hinta on pyörinyt 50-80x korkeammalla, niin voisi sanoa, että joko kulta on yliarvostettua - tai hopea aliarvostettua. Molemmat lupaavat hopealle hyvää tulevaisuutta.

Vaan ettei kukaan nyt ryntää päätä pahkaa ostamaan kaikella paperirahalla em. kohteita, niin on syytä huomata, että kummastakaan ei vatsa täyty. Tai no, niistä ei saa ravinteita. Niiden tulevaisuus sitä vastoin on varsin valoisa - mutta kuten edeltä tuli selväksi, niin niiden saatavuus on hankalaa. TÄRKEIN POINTTI on, että niitä eivät useimmat suomalaiset osaa ajatella rahana, vaan vaihtaisivat valtakunnan viralliseen paperirahaan. Mutta tuossa tuleekin se mitä ajan takaa, niiden vaihtaminen suoraan tavaraan on tulevaisuudessa suht. varmaa kun paperirahaan on luottamus murentunut tarpeeksi.

Vaan vallitsevassa järjestelmässä paperilla on paikkansa, VARSINKIN jos sinulla on velkaa. Lisäksi äskeinen tulevaisuuden näky toteutuu ehkä isojenkin yhteiskunnan uudelleenjärjestäytymisen kautta. Se, että huolehtii pääsyn tästä hetkestä neulansilmän läpi toiselle puolelle pitäisi olla tärkeämpää kuin joku kiiltävä kolikko tai tanko.

JOKAINEN ON VASTUUSSA OMISTA PÄÄTÖKSISTÄÄN.

 


30.10.2008 00:00 |