EU-TANASIA JYRÄÄ

EUn puolestapuhujien seuraaminen alkaa olla puhdasta stand-up -komiikkaa. Opa Rehn joku aika sitten myönsi, että Kreikan EU-jäsenyys oli virhe. Miksikö näin? Arvatenkin virhe on helppo myöntää kun se ei ole oma.

Saa nähdä joutuuko uusin EUn laajentumiskomissaari jossain välissä kommentoimaan vastaavasti Opan omia EUn lisäjäseniä Balkkanin suunnalta tyyliin "näin jälkeenpäin katsoen on myönnettävä, että ihan ei kaikki mennyt kuten oletimme... (vinku-vinku, itku-itku)".

 

Toinen juttu on sitten tämä apupakettien asteittainen kasvatus, nyt jopa VVM'stä on myönnetty että piikki voi vielä kummasti kasvaa. Aika odottamatonta, vähän kuin  koko 2007-09 finanssiryykkäys - "ei kukaan tätä osannut edeltä nähdä" ja muuta oman itsensä pelastavaa lepertelyä.

Kannattaa huomata, että vaikka puhuvat päät vaihtuvat, niin tarina kulkee jo tuttua rataa: pankkeja on tuettava, sitten maiden velkataakkaa on leikattava. Vihriälän historia Opan apumiehenä tietenkin kertoo ajattelumallista jo kaiken tarpeellisen.

 

Pelin henki on ollut jo vuosia varsin selvä: liikepankit luovuttavat keskuspankeille parhaat paperinsa saadakseen rahaa pelata pörsseissä ja hyödykemarkkinoilla. Ajatus keskuspankeissa oli kaiketi, että liikepankit operaation jälkeen pystyvät lainaamaan tarpeen mukaan markkinoilta.

Tosin ei se voi onnistua, kun pankkien parhaat paperit menivät keskuspankkilainojen takauksiin. Kyllä pankit tietävät, että niin omissa kuin kilpailijoiden kirjanpidoissa on vain kukkua jäljellä - joten loogisesti pankit eivät edelleenkään lainaa toisiltaan. Tämä taas estää asiakaslainauksen merkittävän laajentumisen - ts. reaalimaailman rahoitus on edelleen jumissa pankeissa eikä deflaatiopeikko ole mennyt minnekään.

 

Koko sirkuksen seuraus? Liikepankit uittanevat pikkuhiljaa puuppapaperitkin keskuspankeille, kun kukaan muu niitä ei huoli. Lopputulos? Keskuspankkien pitäisi karhuta niiden maksut reaalimaailmasta, kun eihän paprujen siirtely ole palauttanut reaalimaailman ihmisten maksukykyä mitenkään.

Entäs liikepankit sitten? Heillä peli jatkuu kuten tähänkin asti - bonukset virtaavat, hyödykekeinottelu nostaa kansalaisten normiostosten hintoja jne. mutta ketä kiinnostaa?

 

Monikohan on miettinyt viime vuosina elävänsä pysyvää aprillipilaa? Aprillipiloissa on sentään se hyvä puoli, että ne eivät uhkaa kuulijansa henkeä tai elämänlaatua. Menossa oleva härdelli on sitä vastoin osoittautumassa kaikkea muuta kuin viattomaksi vitsiksi.

En usko prof. Puttostakaan naurattavan - miehellä kun pyörähti Kreikan papereissa 80ooo €a viemäriin. Hän on selvästi kärmeissään pariskunnalle Merkel-Sarkozy... Aivan suotta - pitäisihän talousammattilaisen tiedostaa, että poliitikkojen kädet ovat täysin sidotut rahamaailman sohvan jalkaan.

 

MakingEasterEggs.jpg

Hra Puttonenkin taitaa miettiä tulevia tapahtumia yo. kuvan tiimoilta. Kuka on kekä jne. Tilanteen todellisuus esim. brittein saarilla on jo varsin hätkähdyttävä, mutta ei kai kauheasti laajemman uutisoinnin arvoinen. Soh, sattuukos sitä...

 

Espanjassa savuttaa siis pahan kerran, joten odotettavissa on lisää mielenosoituksia. Jokainenhan on voinut seurata kuinka menestyksellä Välimeren toisessa päässä vastaavien työttömyyslukujen keskellä talouden "parantaminen" on onnistunut "säästöohjelmilla".

 

Tuolla iloiset tytöt ovatkin ottamassa ohjat käsiin siellä mikä varmasti liikuttaa - asiakkaista pankkialan osaajat poes. Ainakin tämä tuntui saavan pankkiherrat muuttamaan toimintaansa - eli valehtelemaan ammattinsa. Doh...

 

Ei ole kovinkaan kauan kun Espanjan johto yksipuolisesti kieltäytyi ulkopuolisten (lue: EU-juntan) vaatimista säästötoimista. Sittenkin Espanjan omaehtoiset budjettileikkaukset ovat suurimmat maan historiassa.

Muistin virkistykseksi Ranskan lisäksi pitkin poikin Eurooppaa on erilaisia äänestyksiä tänä vuonna, mm. UKssa on paikallisvaalit toukokuussa. On mielenkiintoista seurata onko millään näistä mitään varsinaista virkaa - johan Kreikassa ja Italiassa on nähty ettei EUn tai €n vastaisia henkilöitä yksinkertaisesti päästetä maiden johtoon.

 

Voinemmekin varautua uusiin apupakettiesityksiin, ensin tietty Iberian niemimaan suuntaan. "Onneksi" Suomen poliittinen johto on hyvin johdonmukainen (heh), siellä on varmaan palkintovirkoja lupailtu kovasti. Joka tapauksessa tilanteen muuttaminen vaatisi myös rivisuomalaisten jalkautumista kaduille.

Mistä lie johtuu kun tuntuu, että Suomi on "päättäjille" varsin leppoisasti hyödynnettävä hallinnoitava. Ja jos kuka erehtyy epäkohdista huomauttamaan, niin hän saa niskaansa melkoisen verbaaliryöpyn - ja useimmiten muilta kansalaisilta.

Vaan niinhän se oli, paras vankila on se missä vangit eivät tiedosta olevansa vankeja, vaan puolustavat järjestelmää henkeen ja vereen. Ei saa keikuttaa venettä ja muuta sellaista (¤_¤)

 

SMs18-04-2012

Yllä vähän kuvaajia pörsseistä viideltä viime vuodelta (%-luvut ovat vs. 2007 huippu). Joku sanoisi, että keskustalla menee parhaiten kun taas periferia kärsii syvästä epätoivosta. Alimmaisena Japanin pörssikuvaaja on selkeän tyly deflaatiokuvaaja - ei kummoista pomppua 2009 jälkeen.

Jostain syystä CAC'in kuvaajassa on pari aukkoa 2010 ja 2011 kohdissa, samoin Nikkein tiedot eivät mene kauhean kauas taaksepäin. Näin ollen vuoden 2007 huippu ei ole samalla kohtaa kaikissa kuvissa.

 

Ihan kauheasti ei näytä siltä, että se "paluu normaaliin" koskisi kaikkia. Tämä kehitys on tietenkin nähty monta kertaa historiassa, kun keskusta on imuroinut itselleen raja-alueiden tuotot ja resurssit - varsinkin kriisitilanteissa. Mutta kuka niitä satuja tänä päivänä jaksaa lukea?

Uuden ajan satujakin kun riittää - jenkkilän rahaministeriö on tainnut lukea Jykän puheita: kriisirahoituksilla tienataan. Ja reaktiot ovat kuten täällä - bähähää, määh, muuh... ja eikun töllöä katsomaan.

Joku aika sitten jopa Krugman tarttui Jykän puheisiin osoittaen herran taloustoimien perusteluina käytettyjen esimerkkien olevan melkoista puppua. Vaan onko kukaan soomimediassa nähnyt vastaavia piikittelyjä hallitustoimien "järjellisyydestä" (TalSan J. Hurria ehkä lukuunottamatta)?

Media on tainnut unohtaa vallan vahtikoira -tehtävänsä, eh...

 

ParasAikaOsakkeisiin

Pörssisijoittamisen perusteet kai voisi tiivistää näinkin. Onneksi niitä asiantuntijoita on monenlaisia - mm. vuodelta 1929 on monta tarinaa kuinka kengänkiillottajiltakin sai pörssivinkkejä. Tästä kai voisi sanoa, että vielä ei olla huipulla - tai jotain...

Suomessa eläkerahastot haluaisivat imuroida tiestöt itselleen, mutta tekstin lopussa on hyvä kysymys - laskisiko ihmisten verotus vai tulisivatko tiestön käyttömaksut nykyisten kulujen päälle? Ei varmaan ole vaikea arvata tuota...

Ai niin, ja kyllä sitä markkinoita osataan meilläkin fiksata kun oikealla pallilla istuu. Tulospalkkausta parhaimmillaan, eh?

 

Kirjailijaksi ryhtynyt Nalle ei oikein tykännyt kaimani ideoista, mutta kukapa pitäisi oman asemansa kyseenalaistamisesta väkivallan uhalla? Kaiketi pitäisi lukea tuo Nallen kirja ihan "sivistymisen" kannalta, mutta äijän tunnelmat ovat kovin yksioikoisia.

Ratkaisuehdotusvaatimus hyvinvointiyhteiskunnan kustantamisen "ongelmiin" eli työtä tarjoavien määrää kasvatettava (eläkeikä ylös/pois(?), nuoret töihin vaikka väkisin, sairauseläkkeet ym. minipalkkahömpötykset poistettava) kertoo suoraan mitä halutaan: loputon työläisarmeija tekemään töitä herran pussiin kiittäen pienistäkin armopaloista.

 

Ideologioissa eläminenhän on kuin parastakin kiihkouskovaisuutta - ei kiinnosta reaalimaailman tapahtumat, ei. Useitakin arvioita olen nähnyt kuinka parikin miljardia työpaikkaa on häviämässä seuraavina vuosikymmeninä automatisoinnin takia.

Miten työ siis olisi jatkossa määriteltävä ja/tai jaettava, kun aikaisemmat oletukset eivät enää pidä paikkaansa? Ei sillä, että energiaongelmien takia ihan kaikki automatiovisiot toteutuisivat... Tässä vähän pohdittavaksi fyysinen maailma vs. taloustieteilijä -ajattelua. Juu, ja kumpaakohan armaat päättäjämme kuuntelivatkaan enemmän?

 

Nallesta tuleekin lähinnä mieleen Ahmed Ahne, wanha sarjis. Nallen ideologiassa varmaan esim. Kiinassa opiskelijoiden pakottaminen tehtaisiin töihin on 100%sesti ok. Kiinan malliahan meillä on markkinoitu ihanteena ennenkin.

Vaan eipä se Nalle yksin elä "olen-parempi-kuin-muut" -kuplassaan. Yritysjohto alalla kuin alalla tuntuu elävän ihan omissa sfääreissään, kaikki itselle mikä ei ole pultattu lattiaan...

 

...ja mitä tekee media? Jätetään waltapoliitikkojen valehtelut ja huijaukset lähes huomiotta, mutta muutoin harhautusta ja johdattelua mm. persujen kanssa jatketaan vaikka maailman tappiin - mutta eipä silti, ei persuiltakaan juuri mitään oikeasti uutta tunnu olevan tarjolla. Tai ainakaan mitään toimivaa ei ole julkisuudessa läpikäyty.

Ehkä ruohonjuuritasolla asiat ovat toisin, mutta en ainakaan mitään peruspurnaamista kummaisempaa ole löytänyt netistä tai muualtakaan.

 

Vaalirahan ja hra Kanervan ympärillä eilinen uutisointi töllössä oli aikas mielenkiintoista. Useimmat haastateltavat valittelivat, että kyllä oli kovat tuomiot - mutta eivät juuri todenneet itse toiminnan olleen pahasta. Onneksi nykyisen residentinkin mukaan käytännöt on jo korjattu, joten ei tarvitse pelätä vastaavia Suomessa enää toistuvan.

Ja setä olis täti jos...

 

Maailmalla järjestyksen valvonnan yksityistäminen on ottamassa aimo askeleen eteenpäin, UKssa hallitus haluaa ulkoistaa 2 suurinta poliisipiiriä. Tästä on vähän sama maku kuin Suomen postitoimien vapauttamisesta eli isot, taloudellisesti helposti hyödynnettävät yksiköt yksityistetään - ja valtio hoitaa "turhat" sekä kalliimmat haja-alueet.

Jenkkilässä on käsittääkseni ollut jo pitempään voimassa poliisilaitosten osittainen omarahoitus myymällä takavarikoitua omaisuutta. Toiminnalla on tietenkin hassuja seurauksia, pidätyksiin pyritään, henkilökunta voip ostaa talteen kerättyä tavaraa edullisesti jne.

 

Suomessa poliisin rahoituksesta on jo pitempään tullut varsin ankeaa uutisointia, mutta mikä tilanne oikeastaan on? Tässä on vähän numeroita vuodesta 2005 lähtien - sekä muutama kommentti yleensä toiminnasta. Hieman pistää miettimään taas, että kuinkas tässä näin on käynyt.

Samaan hengenvetoon todettakoon, että vankeinhoitolaitoksistakin ollaan säästämässä.

 

Eilen uutisissa kehuttiin YKn joukkojen pian jättävän Afganistanin pölyt taakseen - ja jenkkienkin vetäytyvän. Tämä tietenkin tarkoittaa normiarmeijan poistumista - paikalle jää varsin varmasti kaikenkarvaisia "ulkoistettuja" toimijoita. Asiaa tuolla voi tarkastella esim. pidätysvankiloiden laajentamisen kautta.

Ehkä mainioimpia musiikki-irvailuja tämän kaveriksi on Star Trekkin' "We come in peace, shoot to kill". Ubatubassa sanojen kanssa tästä.

 

Muutoinkin jenkkiarmeijan koulutuksen laajentaminen lennokkien käsittelyn maisteriohjelmiksi tavallisiin yliopistoihin kertoo omaa kieltään lätäkön takaisesta tilanteesta. Useammassakin tekstissä mainitaan kuinka ihan jenkkilän sisäistäkin ilmatilaa aletaan valvomaan näillä ilmakameroilla.

Saa nähdä miten ydinkäyttöisten lennokkien käyttöönotto sujuu, niiden tipahtaminen kun voisi olla jonkunlainen saastelähde. Luultavaa onkin, että noita käytetään vain "valikoiduilla" toimialueilla missä ei media pääse niinkään raportoimaan "vahingoista".

Opiskelijoiden velkominen on jenkkilässä viety varsin mielenkiintoiseen suuntaan, tässä tyly teksti. Tuon kaverina kun miettii miljoonien tulevien veronmaksajien olevan nyt jo pysyvässä loukussa, niin mihin mahtaa maa olla menossa?

 

Jotain pitäisi nykymenon vaihtoehtoksi pystyttää - mutta mitä? Ehkä nämä voisivat kiinnostaa:

  • Arbiksella (Dagmarinkatu 3, Hki) Suomen sosiaalifoorumin monitahoinen tapahtuma nyt viikonloppuna 21-22.4., TD'sta ja yleensäkin rahasta sekä pankkitoiminnasta kiinnostuneille mm. nämä voisivat olla hyviä:
  • - la 21.4. klo 12-14 (luokka 43) Pankki 2.0
  • - myös 21.4. klo 12-14 (lk 35) Kilpailua paikallistaloudessa?

  • - la 21.4. klo 16-18 (huone 12) Lahjataloudesta vastaus kapitalismin ongelmiin?

  • - su 22.4. klo 11-13 (lk 43) Voiko taloutta vakauttaa pankkijärjestelmää muuttamalla?

  • - su 22.4. klo 13-15 (lk 21) Aikapankki ja Kansalaisliikkeet - World Café

  • Aalto-yliopistolla lisää Pankki 2.0 keskustelua 18.-19.5. Chydenia, Runeberginkatu 22-24, Hki

Noiden alustukseksi sopinee hyvin rahajatalous -blogistien tuore teksti nykyjärjestelmästä. Yksinkertaista kun asiat selvästi esittää, eh? Hassua, että nämä asiat eivät ole edes muka-nobelistille selviä. Toinen ajattelun siemen näistä käppyröistä - suomalaisten pankkien asiakastalletukset ja velat. Tasapainossa?

Vaihtoehtojahan oli - Kreikan paikallisrahoista ihan taloussanomissakin, kommentit ovat varsin hauskoja.

 

Tässä vielä pari juttua Ruotsin ja Norjan sisäisestä järjestäytymisestä viime vuosisadalla, kun työnantajat ja työläiset olivat vastakkain. Enpä tiennyt noista aiemmin - kannattaa erityisesti huomata tapahtumien ajankohdat.

Monien yli-innokkaiden kutsuhuudot väkivallan puolesta eivät siis ole välttämättä se fiksuin tapa hoitaa asioita. No, se kai on elokuvista opittua reipasta toimintaa. Tietenkin on oltava realistinen, kaunista ja kivaa ei ole kauheasti odotettavissa vaikka kuinka oltaisiin varmoja asioiden lutviutumisesta pitkällä tähtäimellä.

 

Joka tapauksessa yleisen jaksamisen takia kannattaa huolehtia itsestään. Ihan kaikkia mainoslauseita nappien voimasta ei tarvitse uskoa, vaan syödä tuoretta ruokaa ja liikkua. Yksinkertaista.

Nappikulttuurista on hyvänä esimerkkinä kuinka brittein saarilla ylipainoisille odottaville äideille annetaan lääkitystä etteivät myös ulos putkahtavat muksut olisi ylipainoisia. Ehkä kannattaisi sitä liikuntaa kuitenkin suosittaa (paitsi ettei sillä liikunnalla voi oikein rahastaa), hmm?

Toinen varsin järkky fakta tulee jenkkilän armeijasta jossa mielialalääkkeiden käyttö on varsin runsasta - ja kasvussa. Armeijan puolustus on arvattava - käytetäänhän nappeja muuallakin yhteiskunnassa. Olisikohan vikaa koko yhteiskunnassa?

 


 

Tämän kevään isoin projektini eli ajatusten kasaaminen yhdeksi paketiksi alkaa muotoutua. Ajatusprosessini vievät aikansa ennen kuin oikein mitään tulee paperille - mutta sitten kirjoitusprosessi voikin olla varsin intensiivinen. Viime syksynä eräskin isompi teksti meni tyylillä 2 viikkoa miettimistä ja 36h kirjoittamista - yhtä soittoa.

Ajatuslampaat ovat siis kohtuullisesti järjestyksessä ja kirjoittaminen on alkanut. Laitan sisällysluetteloa jossain välissä esiin. Sittenkin luulen, että puhtaaksi kirjoittaminen vie tällä erää useamman kuukauden. Joka tapauksessa tarkoitus on saada "valmis" tuote ulos syksyksi.

 

Jos joku tuntee kustantamoita ja/tai ihmisiä joiden kanssa kirjan julkaisemista voisi työstää, niin laittakaa sähkistä. Toinen mahdollisuus on tietty omakustannus, mutta hinnoista ei ole mitään tietoa... Näin ollen kaikki apu tämän tiimoilta otetaan kiitollisuudella vastaan.

Tuotoksen vastaanotto joka tapauksessa lienee varsin mielenkiintoinen.

 

TrueCitizen

Kuva on Hampurista vuodelta 1936 - August Landmesserin kohtalosta ei ole tietoa, mutta tytär tunnisti hänet kuvasta vuonna 1991.

Ei sillä, että omat tekoseni aivan noin rohkeita olisivat, mutta ehkä henkistä heimolaisuutta kuitenkin (^_^)

 


19.04.2012 14:25 |